Luvanmyyjät
Telkäslammella, joka sijaitsee rauhallisella paikalla aivan Hartolan keskustan tuntumassa, voi kalastaa kirjolohta ja taimenta myös monien koskikalastupaikkojen syysrauhoituksen aikaan.
Telkäslampi sijaitsee hiekkaharjujen ympäröimänä vain muutaman kilometrin päässä Hartolan keskustasta pohjoiseen. Lampea nimitetään myös Sairaalalammeksi, koska sairaalan ikkunoista on näkymä lammelle. Muualtakaan ei lammelle ole pitkä matka, sillä matkaa lammelle kertyy Lahdesta vain 80 km sekä Mikkelistä ja Jyväskylästäkin vain noin 90 km.
Telkäslampi on noin 2 ha:n kokoinen pitkulainen lampi, jonka vesi on väriltään hieman ruskehtavaa, mutta myös pojalla olevien lähteiden ansiosta hyvälaatuista. Varsinkin talvikalastukseen kannattaa puolalle varata siimaa riittävästi, sillä lammen syvimmät paikat ovat noin 10 metriä. Loppukesästä lammen matalat rannat ovat jonkin verran heinikkoisia, joka vaikeuttaa hieman kalastusta. Heinikon lisäksi lammen pohjassa olevat kaatuneet puut aiheuttavat kalastajille harmaita hiuksia ja lisäävät uistin menekkiä jonkin verran. Toisaalta puut tarjoavat kaloille hyviä suojapaikkoja. Uistinmenekkiä vähentääkseen voi käyttää hieman paksumpia siimoja, kuin normaalisti.
Lampeen istutetaan pääsääntöisesti kirjolohta, mutta jonkin verran myös taimenia. Todellisia jännityshetkiä tarjoavat istukkaiden joukossa olevat jopa 3 kg:n taimenet.
Telkäslammen eteläpäässä sijaitsee parkkipaikka, jonne on kätevintä jättää auto ja kävellä lyhyt matka lammen rannalle. Hartolan keskustan palvelut, kuten esim. kaupat, pankit, ravintolat ja majoituspalvelut, sijaitsevat vain muutaman kilometrin päässä. |
..
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||
| Kalastajakiintiö 10 | ||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Varusteet ja palvelut | |||
|
Saalislajit Istutettu: kirjolohi sekä taimen. | |||
| |||
|
Vedenlaatutietoja Vedenväri: Lievä humusleima | |||
|
Kohteeseen erikoistuneet kalastusoppaat | |||


