|
|
Kalastusluvat
|
|
Kausi:Kesäkausi
|
|
Luparyhmä: Kaikki
|
| Hinta | Kesto | Saaliskiintiö |
| 25 € | 24 tuntia | 3 lohikalaa Arkipäivänä 25 €, viikonloppuna 30€. Lupa alkaa klo 12.00, alle 12-vuotiaat huoltajan mukana. |
| 30 € | 24 tuntia | 3 lohikalaa Perjantai-Lauantai |
|
|
Lisäksi 18-64-vuotiaat tarvitsevat voimassaolevan valtion kalastuksenhoitomaksun
|
Luvanmyyjät
Vapaana kuohuvalla Keskisenkoskella on mahdollista tavoittaa suurtaimenia.
Keskisenkoski on Korholankoskien keskimmäinen koski; Yläinen ja Hannulankoski ovat vuokrattu yksityisille kalastusseuroille. Keskisenkoski on harvoja Rautalammin reitin yleisessä kalastuskäytössä olevista koskista.
Keskisenkoski on suurvirta Keski-Suomen mittakaavassa; vettä liikkuu sekunnissa noin kolme kertaa enemmän kuin esim. Huopanalla. Koskessa riittää leveyttä niin kahlata, kuin soutaakin. Keskisenkosken kalastusaluetta on jatkettu huomattavasti alavirtaan vuonna -98.
Keskisen tavoitelluin saalis on Rautalammin reitin kantaa oleva taimen. Taimenkanta tekee laajoja syönnösvaelluksia aina Päijänteellä saakka. Koskeen istutetaan myös runsaati pyyntikokoista taimenta. Taimenen luontaista lisääntymistä on tuettu mm. emokalaistutuksin ja verkkopyyntirajoituksin kalastusalueella. Kosken saaliskaloihin kuuluu myös luontaista kantaa oleva kookas harjus, jonka määrä on ollut viime vuosina kasvussa.
Kosken partaalla on kalastajia varten rakennettu huollettu kota, laavu ja tulipaikka. Soutuveneitä voi vuokrata luvanmyyntipisteestä.
Ajankohtaista Linkit
|
Keski-Suomen kalastusluvat nyt netistä |
|
Keski-Suomen kohteet ovat hyvin edustettuna uudessa kalastuslupien verkkokaupassa. Kohteita lisätään myyntii jätkuvasti.
Voit ostaa luvat nyt kätevästi ja edullisesti
|
|
| |
Keski-Suomen kalastusmatkailusivut 07.06.2005
|
|
Ajankohtaista
Keskisenkosken ajankohtaisia tietoja
...
..
Varusteet ja palvelut
Wc (puucee), laavu, kota (savustus mahdollisuus), venevuokraus (vuokraus luvanmyyntipaikasta, 10€/vene), kalaopas (petri korhonen 040-5368830), kahvila (kahvi-aitta korholantilalla), tuulentupa, korholantila, kankaantila, ranta-keurula, kauppa (kärkkäälän kauppa) sekä savustusmahdollisuus.
|
Saalislajit
Istutettu:
ahven, siika sekä taimen (2-3 viikon välein, pyyntikokoisten kalojen istutukset).
Luontainen:
ahven, harjus, hauki, siika sekä taimen.
|
Hydrologia
Pituus 1200 m
Leveys 25 m (kosket suvannot n. 50 m)
Keskivirtaama 60 m3/s
Ylivirtaama 94 m3/s
Alivirtaama 36 m3/s
|
|
Vedenlaatutietoja
Vedenväri: Lievä humusleima
Happamuus: Normaali
Rehevyystaso: Karu
Vedenlaatuluokitus: Erinomainen
|
Kohteeseen erikoistuneet kalastusoppaat
|
Erä`s Pete / Petri Korhonen
Keski-Suomen Kalastusoppaat
|
|